Outokumpu on hiljattain saanut päätökseen merkittävän laajennusprojektin kaivoksella. Vuosina 2017–2023 yhtiö investoi yli ...
185 miljoonaa euron kuluja ei löytynyt Meyer Werftin kirjanpidosta vielä syyskuussa saksalaisen NDR-uutiskanavan mukaan.
Verotuksen isoimpia häviäjiä ovat ensi vuonna suurituloiset. Tuloverotuksessa verokarhu voi kahmaista heidän kukkaroistaan pitkälti yli tuhat euroa viime vuotta enemmän. Myös keskimääräistä suurempaa ...
Maailman geopolitiikan asiantuntijoiden mukaan on päivänselvää, miksi Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump ...
Yhdysvaltain laivasto on virallisesti ryhtynyt käyttämään nimeä ”Murder Hornet” uudessa ohjuskonfiguraatiossa olevasta Boeing ...
Myös haussa olevan asunnon koko vaikuttaa siihen, mitkä tilat nousevat tärkeimmiksi. Yksiöitä etsivillä olohuone ja parveke ...
Lukuisille sivuille levinnyt ongelma havaittiin ensimmäistä kertaa jo viime vuonna, mutta se näyttää jatkuvan yhä.
Teknologiamiljardööri Elon Musk on paitsi usean suuryhtiön toimitusjohtaja ja todella aktiivinen X-viestittelijä, myös ahkera ...
Somelusta Tiktok uhkaa voivansa sulkea palvelunsa kokonaan Yhdysvalloissa. Yhtiö sanoo tekevänsä näin, mikäli maan korkein ...
"F-Secure on ollut merkittävä osa työelämääni, ja sillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Samalla jatkaen ...
Morgan Stanleyn analyytikon Charlie Chanin mukaan TSMC:n ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihdon odotetaan kuitenkin ...
Japanissa on pohdittu viime aikoina tasapainoilua tekoälyinnovoinnin ja riskienhallinnan välillä. Hallitus aloitti ...